Syysraparperi 'Livingstone'

Syysraparperi 'Livingstone'

Syysraparperi 'Livingstone'

Tuoteryhmä: 

Hinta 12,80 €

Keittiöpuutarhojen kestosuosikki raparperi on saanut vihdoin rinnalleen uuden syyslajikkeen. Syysraparperi 'Livingstone' on ensimmäinen syyssatoa tuottava raparperi. Syysraparperilla on kauniit pinkit varret. Raparperi on helppohoitoinen ja pitkäikäinen vihannes, se tuottaa satoa usean vuoden ajan. Kun perinteisten raparperien viimeinen sato suositellaan kerättäväksi ennen heinäkuun alkua, syysraparperi tuottaa vasta loppukesällä mehukkaimman sadon.

Syysraparperi jatkaa kasvuaan kesän valoisien päivien aikana ja tuottaa satoa loppukesän viileydessä jopa paremmin kuin kesällä. Korjaa sato viikon välein, 1/3 kerrallaan nykäisemällä varret irti maasta. Näin varren tyngät eivät jää mädännyttämään pensasta. Malta kuitenkin jättää sato keräämättä istutusvuonna, jotta taimi asettuisi kunnolla paikalleen.

Istuta raparperi aurinkoiselle tai puolivarjoisalle paikalle, ravinteikkaaseen multaan. Syysraparperi on voimakaskasvuinen, joten se tarvitsee ravinteikkaan maan jaksaakseen kasvaa koko pitkän kesän. Jätä istutusväliä naapurikasviin metrin verran. Syysraparperi kasvaa n. 60 cm korkeaksi.
vyöhykeet I-V

Toimituskulut

nouto
0,00 €
asiakas noutaa itse tilaamansa tuotteet myymälästämme Porista
Lähellä-paketti
13,00 €
Asiakas voi valita lähetystensä nouto-paikaksi joko Matkahuollon tai lähimpänä sijaitsevan Suomen Lähikauppa Oy-myymälän (esim Siwa tai Valintatalo). Vain alle 30 kg painavat paketit.
Posti Postipaketti
13,00 €
Matkahuolto
13,00 €
Paketti saapuu lähimpään matkahuoltoon.

Tilauksesi tuotteet voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Raparperi Red Champagne
Raparperi 'Holsteiner Blut'
Raparperi 'Victoria'
Ribes rubrum 'Lepaan Valkea' VALKOHERUKKA
Sambucus nigra 'Haschberg' MUSTASELJA
Ribes nigrum VILMA VIHERHERUKKA
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Taimet ovat astiataimia, ellei toisin mainita. Vyöhykesuositukset ovat ohjeellisia. Varastomme muuttuu ja täydentyy jatkuvasti kauden aikana, joten tuote voi olla hetkellisesti loppu. Myymme tuotteet välimyyntinä ja Force Majeure –ehdoin. Myyjän vastuu rajoittuu kaikissa tapauksissa laskutettuun hintaan saakka. Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Siemeniä toimitetaan helmi-heinäkuun välisenä aikana ja lähetyksen toimituskulut ovat 3,50
Kukkasipuleita toimitetaan elo-joulukuun välisenä aikana.
Taimia toimitetaan kasvukauden aikana touko-lokakuussa. (Keleistä riippuen huhtikuusta joulukuulle.)

Asiakkaalla on 14 päivän palautusoikeus.

Matkahuolto
Toimitus lähimpään matkahuollon toimipisteeseen joko bussiennakkona tai maksu tilausta tehdessä verkkopankkiin. Toimituskulut alk. 8 €. Ennakkomaksulisä 4,10€. Suosittelemme taimille, varsinkin suuremmille paketeille!
Pitkät paketit (puut) tulevat aina bussilla. Niiden toimituskulut alk. 19 €

Lähellä-paketti
Noutopaikkana Lähikauppa Oy:n myymälä (Valintatalo, Siwa). Vain alle 30 kg paketit.

Posti
Toimitus lähimpään postiin joko postiennakkona tai maksu tilausta tehdessä verkkopankkiin. Toimituskulut alk. 6€. Ennakkomaksulisä 4,30€

Maksutavat
Verkkopankki: Maksu tilausta tehdessä
Posti- ja bussiennakko: Maksetaan pakettia noudettaessa toimipaikkaan.
Klarna-lasku tai erämaksu: Maksetaan toimituksen jälkeen

Suuret tilaukset voidaan hinnoitella erikseen, kysy tarjous!